Kauan, monia vuosia sitten, kun elämä oli selkeää
 ja kirkasta
eikä kyynel tai pelko varjostanut päiviäni eikä 
öitäni
löysin usein iltasella äitini polvillaan
ja kuulin hänen rukouksestaan vai yhden sanan,
oman nimeni.
Silloin en sitä ajatellut, joskin tunsin pyhää
kunnioitusta
häntä kohtaan, jonka huokaukset rakkaus käänsi
ylöspäin.
Mutta kun kohtasin taistelut ja monta kavalaa
asiaa,
kuulin jälleen yhden sanan äitini rukouksesta,
oman nimeni.
Vaelsin kallistamatta korvaani Jumalan 
toistamalle kutsulle
kääntyä pois synnistä ja elää Hänelle,
kunnes vajosin syntieni tähden syvään
epätoivoon.
Toivoni heräsi vasta, kun muistin sanan äitini
rukouksesta.
Tuo uskollinen väsynyt sielu on päässyt jo
lepoonsa, mutta hänen luottamuksensa ei häivy
koskaan mielestäni.
Kun astun sisälle taivaan porteista ja kohtaan
hänet siellä, 
ylitän Herraa yhdestä ainoasta sanasta,
omasta nimestäni äidin rukouksessa.

M.R. DeHaan