Sydämessäni on pysyvä, hiljainen ilo siitä, että rakkaus ei häviä. Ei se ole kadoksissakaan, vielä vähemmän toimettomuudessa. Jos sen avuksi ei tule ihminen, voi se panna kivet huutamaan. Jos pappi ja leviitta eivät lainaa sille käsiään, se turvautuu samarialaiseen korjatakseen ryöstetyn tiepuolesta.Outojen käsillä se sitoo haavamme, ja vieraitten penningeillä se maksaa toipumisemme.Sen hurskaus on rohkeaa. Se painaa suunsa saastaista vasten, ja sen syleilyyn joutuu ryysyjä, joista lemuaa vuosien synnin lika. Se pysähtyy lempein äänin ja enkelien sanoin puhuttelemaan ihmistä, joka heitettiin elämän kärryiltä toivottomana pimeyteen. Ja kun maan sumuissa ja pimeydessä olen kadottanut polun kotiin, eikä korviini erottaudu kuin kuilujen ja syvyyksien loputon humina, silloikin löytää tien hätääni kylkihaavaisen Kristuksen rakkaus.
Mikä polunlöytäjä onkaan Jumalan rakkaus! Harhailemme eksyneenä tiettömässä erämaassa, uupuneina hakuun, voimattomina nousuun, tyhmistyneinä neuvottomuuteen, eikä meillä ole paremmin tietoa kuin uskoakaan siihen, että Golgatalla yli kaiken noussut rakkaus on meitä etsimässä ja kohti tulemassa. Kun mikään ei ole meille selvempää kuin kelpaamattomuutemme hurskasten ja enkelien seuraan, ja kun menneisyys saarnaa meidät helvettiin, juuri silloin avautuu Jumalan Pojan rakkaus syliksi, johon painamme päämme, ja lähteeksi, jossa syntimme pestään pois.
Sana Golgatan rakkaudesta on toivottoman toivo ja elämä, tie, joka johtaa Jumalan armon maksuttomaan omistamiseen.Siinä avautuu kodittomalle koti ja ystävättömille syli, jonka lohdutus on yli kaiken muun. Evankeliumin mukana se kulkee ovelta ovelle, korpiin ja erämaihin, maan syvimpiin paikkoihin asti.
Kristuksen ristille joutunut rakkaus irroittaa minut synnin voimien vallasta. Jumalan rakkaudella on matkassaan lunnaat elämäni lunastamiseen kaikesta, mikä sen omistamista julistaa. Se lyö minusta irti syyttäjän kädet ja hävittää niiden mukana syntini. Se löytää minulle mahdollisuuden aloittaa uudelleen. Se avaa portin ja tien auki siinäkin, missä tuomio eilisestä on julistanut kaiken menetetyksi. Pisin, mutta ihanin kuljetusmatka Isän rakkaudelle on se, joka käy syvimmästä syvyydestä korkeimpaan korkeuteen.
Oletko koskaan katsonut Jumalan Karitsaan, joka ottaa pois maailman synnin, vai oletko istunut niin kaukana epäuskosi takana, ettet ole nähnyt Ristiinnaulittua, kun häntä on yritetty sinulle kirkossa kuvata? Oletko nähnyt, miten rangaistus repi Jumalan Pojan selän rikki, ja haavat, joista pulppusi kuivaan maahan Isän rakkauden sydänveri?
Oletko kuullut, miten julmien lyöntien voimasta naulat painuivat viattoman käsien ja jalkojen läpi puuhun, jonka Jumala kasvatti ja ihminen katkaisi ristinpuuksi?
Tuhansia kertoja olen saarnannut, mutten koskaan ole kyllin selvästi osannut kuvata Jumalan rakkautta. Parhaimmillaankin se on ollut vain yritystä. Heikko julistukseni on jättänyt monta ihmistä itkemään syntiensä painon alle.
Kuinka toisin onkaan siellä, missä evankeliumi Pyhässä Hengessä pääsee syntisen hätään! Siellä soivat riemukellot. Missä ristin ihmeellisen rakkauden evankeliumi on kulkenut, siellä kuuluu kuolleista nousseiden ilo. Ristin rakkaudelle ei mikään ole mahdotonta.

           Niilo Tuomenoksa kirjasta Kristusta oppimassa