ja Maria kulki odottaen.
Ilon lapselleen hän valmistais,
kun kaiken vain ajoissa valmiiks´sais.
Ihan lensi hän työstä toisehen
ja hyräili hiljaa hymyillen.
Hän leipoi leivän valkean,
pesi pöydän, laen lattian.
Miten tupa jo kiilsikin puhtauttaan!
Hän pyyhkäs suortuvan otsaltaan.
Hän kuunteli portaan kolinaa,
tien katsoi jokaista kulkijaa.
Hämy lankes, autioitui tie,
laps eihän eksynyt tieltä lie?
Sydän äidin oli niin levoton,
mitä Jeesukselle tullut on?
Tuli myrsky rakein vihaisin,
mutta ah-, jopa kolahti porraskin:
Ovi aukes, - kerjäläispoika vaan
ovensuussa seisoi risoissaan!
Mene pois, sinä tahraat tupani;
huus Maria, odotan poikaani!
Pois lähti poika pimeään,
oli murhe syvä silmissään.
Tuli yö, ja käsiä väännellen
sydän tuskassa Maria valvoi sen.
Löi salamat aamun koittohon,
mitä Jeesukselle tullut on?
Nous päivä siivin kultaisin,
tuli Jeesus - lapsi kotihin.
Hymys Maria itkein, nyyhkyttäin:
miks viivyit, miks teit mulle näin?
Mut Jeesus, silmin vakavin
hän lausui: Tulinhan kotihin.
Mä kerjäläispoikana luokses sun, -
sä käskit yöhön mennä mun!
Älä tee näin, äiti, - vieraassa
sä omaa lastas rakasta!
Älä häntä oveltas käännä pois!
Oma lapses sun hän olla vois!
Lauri Pohjanpää
Kommentit