missä suru ja murhe portille kolkuttaa,
missä taakkojen alle uupuvat sydämet,
missä itkien käyvät vaivatut ihmiset.
Ken on tuskien tuttu ,kyllä hän tietävi sen:
siipehen satutettu arka on lintunen.
Yhtä se toivoo , pyytää: paikka jos pieni ois,
minne tuulilta maailman turvaan paeta vois.
Älkää ankarin käsin sattuko sydämeen,
jonka harpussa soivat sävelet särkyneen.
Jollet sa ruokoa maasta korjata turvaan vois,
jätä se Mestarin huomaan, väisty vaieten pois!
Ei ole helppoa kantaa ristiä ihmisen.
Työläs on kuormien alla kulkea nauraen.
Siksi, ystävät, hiljaa siellä vaeltakaa,
missä elämän murhe portille kolkuttaa.
( Vilho Rantanen )
Kommentit