Olin pyörteissä maisten huvien,epätoivoa ,tuskaa paeten,
ja mun nauttivan luultiin onnestain, mutta nähnyt ei kenkään tuskiain.

Kotiliedestä etsin kaihoten viihdytystä ja rauhaa sydämen,
ja mun nauttivan luultiin onnestain, mutta nähnyt ei kenkään tuskiain.

Turhaan lääkitsin haavat sydämen, usein kuivasin kuuman kyynelen,
Ja mun nauttivan luultiin onestain, mutta nähnyt ei kenkään tuskiain.

Minun sieluni köyhtyi aina vain, vaikka kaivosta tiedon juoda sain,
eihän lääkettä löydy tuskahain tiellä piikkistan orjantappurain.

Mietin: Miksi mä tuskan salaisin? Ehkä löytäisin lääkkeen haavoihin.
Moni kuulikin hätähuutoain, mutta nähnyt ei kenkään tuskiain.

Minut ympäröi kauhut erämaan, eikä tuskaani nähnyt ainutkaan.
Lailla Elian maahan lankesin, kun en jaksanut enää kauemmin.

Mutta taivaassa näki hätäni Hän, ken ristillä kuoli eestäni.
Loisti rakkaus Hänen haavoistaan, tuskat sieluni poistui kokonaan.

Nyt mä löysin jo elon lähtehen, siksi kulje en enää etsien.
Siinä onnen ja levon täyden sain. Siellä kaikille sijaa vielä vain.

                                   ( Axel Schager)
             ( Voisi olla myös oma todistukseni)



1296168.jpg