Minä kasvoin laidalla kaupungin, olin rinteen komein puu,
ja auringonpaisteessa uneksin, mistä puut nyt uneksuu.
Monet kulkivat tiellä, näin sotilaan, veti aasit rattaitaan.
Näin myös, miten silmät leimuten näillä vuorilla vihataan.

Tuli vieras juureeni kirveineen ja unelmat katkaistiin.
En tiennyt, kun tuskaani hikoilin, minut minne pantaisiin.
Olin kuullut suurista laivoista ja loistosta temppelin.
Vaan ei, ei minulle kunniaa, minut ristiksi runnottiin.

Ja harteilla erään ihmisen minut kummulle kannettiin.
Minä, häpeäpuu, sain nähdä sen, miten Jumala tapettiin.
Ja näin, miten vavahti maailma ja salamat tulta löi.
Miten kauhistuttava pimeys sitä kumpua ympäröi.

Nyt voitonpaaluna taivasten minut laajalti tunnetaan.
Sain olla tukena Jeesuksen, hänen, tulevan Valtiaan.
Ja maailman ääristä tavoittaa Sana armoa etsineen.
Yhä luokseni polkua kuljetaan, sitä kummulta katselen.

He tulevat luokseni itkien, syyt painavat harteitaan.
Ja katson taas henkeä pidättäen, miten taakkoja puretaan.
Ja he lähtevät, lähtevät riemuiten ja kiittäin, ja taivaat soi.
Olen ristinpuu, ja nyt ikuinen mun kunnia aateloi.

Aini Polvinen